Nyt tuntuu sille, että asiat alkavat oikeasti etenemään, sillä meillä on ainakin omasta mielestämme unelmien juhlapaikka ja ajoissa ilmeisesti, kun olimme, niin saimme myös sen hääpäivän, jonka halusimme. Ensimmäinen askel hääjuhlien järjestämiseen on siis otettu ja varausmaksu juhlapaikasta on maksettu eli...
Häitämme juhlitaan 18.8.2018 Koivulahden Rapukartanossa
| Päärakennus |
Siitä tulee pian kuluneeksi neljä vuotta, kun menimme ikään kuin puolivahingossa äitienpäivälounaalle Koivulahden Rapukartanoon, joka sijaitsee Pirkanmaan puolella Vilppulassa. Puolivahinko tämä oli oikeastaan siksi, että kotipaikkakunnallani Keuruulla sijaitseva juhlapaikka oli jo kyseiselle päivälle täyteen varattu ja Rapukartanon mainos osui jonkun silmiin paikallislehdestä. Ja näin jälkeen päin voin todeta, että onneksi näin, sillä jo autossa sieltä kotiin lähtiessä ilmoitin päättäväisesti, että jos menen joskus naimisiin, niin se tapahtuu täällä.
Näin muutaman vuoden jälkeen ajatus siitä ei ole edelleenkään muuttunut. Vaan päinvastoin, viime viikonlopun tutustumiskäynnin jälkeen, olen entistä vakuuttuneempi siitä, etten halua hääjuhliani muualla pitää. Paikka on aivan ihana, varmasti melko ainutlaatuinen ja juuri kuin meidän tyylisiin rustiikkisiin juhliin tehty. Lisäksi minulle on ollut itsestäänselvyys, että vihkiminen tulisi tapahtumaan Keuruulla. Ja vielä kun ajomatkakaan Vilppulaan ei ole mikään mahdoton, ehkä noin reilu puoli tuntia, niin mitä siis turhaan kuluttamaan aikaa juhlapaikkojen kiertämiseen, kun on jo täydellisen löytänyt!
Aivan ehdoton plussa juhlia ajatellen, on samassa pihapiirissä sijaitseva uudehko hotellirakennus, josta vieraat voivat halutessaan varata itselleen huoneen. Alustavasti, kun olemme vieraslistaa miettineet, niin vieraita tulee mahdollisesti kauempaakin, joten yöpaikat saattavat olla tarpeen. Meille ainakin haluan sviitin mm. leveine moottorisänkyineen, saunoineen ja poreammeineen käyttöömme. Kerrankin on hyvä syy yöpyä vähän paremmin!
| Hotellirakennus |
| Sviitti |
Nämä kuvat olen napannut hätäisesti äitienpäivänä 2013, mutta lisää ihania kuvia ja muutoinkin lisätietoa paikasta voi lukea täältä; Koivulahden Rapukartano
Tää teiän paikka tulee olemaan niin upea:)!
VastaaPoistaVesikielellä jo odottelen herkkuja.
Ja juoman täyteisiä askarteluhetkiä:'D
Hahah no niitä askarteluiltoja ennen kaikkea, ne oli ainakin viimeks niin hauskoja :D
Poista