maanantai 27. maaliskuuta 2017

Blogi herätetty eloon



Blogi on viettänyt jo pidempään hiljaiseloa, koska inspiraatio on ollut hukassa. Mietin pitkään, että luonko kokonaan uuden blogin vai jatkanko siitä mihin on jääty, hieman eri teemalla vain sillä, kuten ehkä uusi banneri jo antaakin vihjeitä siihen, että meillä suunnitellaan häitä kesälle 2018! Päädyin kuitenkin siihen, että tällä mennään, sitä kun ei taas tiedä, että kauanko tänne jaksan suunnitelmista kirjoitella.
Kuvahaun tulos haulle pinterest design seeds taupe
Kuvat Pinterest

Tarkoituksena olisi kerätä tänne hieman ideoita tulevia häitä varten sekä kirjoitella ja kuvata suunnitelmien etenemistä lähinnä itseä varten muistoksi. Vuodesta 2012 alkaen ollaan pienin harppauksin edetty kohti sitä elämän tärkeimmäksi päiväksikin kuvattua tapahtumaa; kihlat toukokuussa 2015, yhteisen asunnon osto syyskuussa 2015 ja muutto uuteen kotiin kesäkuussa 2016. 

Joissain asioissa olen ehkä hieman liiankin täydellisyyttä tavoitteleva, järjestelmällinen ja perinteinen. Ja miten niin vain joissain asioissa? Näin voisi kommentoida tuleva aviomies tai äitini. Ja tämähän tulee näkymään myös hääjärjestelyissä. Ja siitä pääsemmekin blogin uuden teeman pariin eli vanhan hääperinteen mukaan hääpäivänä pitäisi olla;

jotain uutta, 
jotain vanhaa, 
jotain lainattua
ja jotain sinistä.

Kuvahaun tulos haulle pinterest sweet tones

Meidän häistä tulee löytymään ainakin jotain uutta ja jotain vanhaa eli rustiikkia, jota rakastan myös tällä hetkellä sisustuksessa. Nyt jäämme odottelemaan mieluisasta juhlapaikasta vastausta, että onko mielessä oleva juhlapäivä vielä vapaana.

Toivottavasti palataan taas pian! :)

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana värimaailma ja nimi;)
    Ja mä voin samaistua tulevan aviomiehen ja äidin aatoksiin täydellisyyden tavottelusta!Jään siis innolla odottamaan jatkoa suunnitelmille😍
    Pitäis muuten itekkin jaksaa ottaa asiaks tuo ulkoasun muuttaminen😅Vähän liian hempeä raksablogiksi😃

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana värimaailma ja nimi;)
    Ja mä voin samaistua tulevan aviomiehen ja äidin aatoksiin täydellisyyden tavottelusta!Jään siis innolla odottamaan jatkoa suunnitelmille😍
    Pitäis muuten itekkin jaksaa ottaa asiaks tuo ulkoasun muuttaminen😅Vähän liian hempeä raksablogiksi😃

    VastaaPoista