lauantai 10. kesäkuuta 2017

Vihkiminen ulkona?

Kuten ehkä jo on käynyt ilmi, niin blogin takana hääräilee perinteitä kunnioittava morsian. Minulla on ollut pikkutytöstä asti haaveena kirkkohäät, mutta näemmä pahemmankin jääräpään saa käännettyä tarpeeksi hyvällä myyntipuheella. En olisi tätä itsekään heti uskonut, mutta juhlapaikkaan tutustumisen myötä, idea ulkona tai ainakin juhlapaikalla vihkimisestä alkoi kypsymään mielessä.

Aiheeseen liittyvä kuva
Keuruun uusi kirkko
Rapukartanon isännän mukaan kartanon mailla on vihitty jo monia pareja ja rannassa onkin tätä varten simppeli kivinen alttari puuristeineen. Rapukartanossa on myös huomioitu äänentoisto pihalla eli musiikin ja papin puheen saa kuulumaan kaiuttimista. Sateen sattuessa vihkiminen onnistuu myös katon alla ja uutuutena Rapukartanon päärakennuksen viereen on valmistumassa massiivinen ja nykyaikainen "kota", jonka edustalla olevassa lasitetussa tilassa olisi järvinäkymällä mielestäni myös melko hienot puitteet vihkimiselle.

Rapukartanon alttari
Mitä enemmän olen tätä asiaa sulatellut, niin se alkaa tuntumaan jopa enemmän omalta jutulta kuin sittenkään se kirkko ja jopa sulhanen on samaa mieltä. Ennen kaikkea näin meidän mielestä juhlat alkaisivat heti hieman rennommissa merkeissä, sillä itseä ainakin kirkon käytävää pitkin kävely jännittää suunnattomasti! Ja toinen suuri plussa on se, että mikäli hankimme valokuvaajan ikuistamaan suurta päiväämme, niin hän voisi kuvata meidät juhlapaikan miljöössä jo ennen vieraiden saapumista, sillä muutoin kuvaus ennen vihkimistä olisi ollut hankala toteuttaa, kun kirkko ja juhlapaikka olisivat eri paikkakunnilla.

Omat haasteensa luonto toki vihkimiselle asettaa, kuten jo pienikin vesisade estäisi ulkosalla vihkimisen. Toisaalta tämä ei olisi mielestäni suuri ongelma, sillä tykkäsin melkein kodan tunnelmasta sateen suojineen enemmän. Lisäksi vieraiden tulee seistä toimituksen ajan (kodasta en ole varma, että saisiko sinne tuolit), mutta ilmeisesti kaava pyritään tällaisissa tilaisuuksissa pitämään melko lyhyenä, jotta jokainen sen varmasti jaksaisi seistä. Lisäksi häiritsevinä tekijöinä voi olla esimerkiksi oikein häikäisevä auringonpaiste ja korvissa inisevät hyttyset. Tai millaiset kengät valita ettei korot uppoa hiekkaan?

Melkein eniten kuitenkin jää harmittamaan se, että mikäli vihkiminen on juhlapaikalla, niin silloin emme välttämättä tarvitse hääautoa. Haaveissa oli totta kai valkoinen hääautoa ja sitä varten ehdin jo hankkia autossa vihkimisen jälkeen nautittavalle shamppanjalle viinicoolerin sekä harkitsin myös kuohuviinilaseja, joihin tulisi lasikaiverruksin esimerkiksi nimikirjaimet ja päivämäärä. Tässä asiassa onneksi panostamisen sijaan pihistin eli cooleri ei ollut rahallisesti iso investointi, joten täytyy yrittää hyödyntää se nyt sitten jotenkin muuten.
Kuvahaun tulos haulle maison cooler
styleroom.fi
Mutta näistäkin huolimatta nyt olen jopa innossani vihkimisestä, joka tähän asti on tuntunut melkein siltä pakolliselta pahalta koko naimisiinmenossa ;)

2 kommenttia:

  1. Juurikin eilen aamusta kävin surukseni toteamassa ettei ollut blogi päivittyny :) Mutta nyt onneks löyty luettavaa.
    Tuo paikkahan on aivan ihana ! Mieti miten tunnelmallisen ja kauniin vihkitilaisuuden tuolla saatte. Kannatan ehdottomasti.
    Olisin itekkin ollut innokas ulkonavihkimiseen, jos ois ollut joku noin upea paikka. <3 Voi, teille tulee niin upeat ja ennenkaikkea teidän näköiset häät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tuli vähän taukoa, kun meinas taas koko blogi unohtua :D mutta joo niinpä, alan olla itekin aika jo vakuuttunu ja innostunut tästä ideasta :)

      Poista