Näpertelystä ja kauniista asioista pitävänä, pidän myös siitä, että kynnet ovat huolitellut. Muutama vuosi sitten kokeilin myös geelivahvistuksia omaan kynsiin, niistä kuitenkin luovuin, koska omat kynnetkin ovat aina olleet vahvat ja hyvin kasvavat. Ja niistäkin saa ihan kauniit, kun vaan viitsii nähdä hieman vaivaa ja rahaakin säästyy.
| Mavala pikakuivattaja |
Kynsissä tämän syksyn tai tarkemmin ajateltuna oikeastaan jo viime syksyn omia ehdottomia suosikkeja ovat olleet erilaiset glitterlakat, varsinkin kun viimeinkin löytyi puhdistusaine, jolla sen saa suhteellisen helposti ja siististi poistettua. Toinen todella hyvä apuri, mistä en enää luopuisi, on pikakuivattaja. Enää ei tarvitse tuskailla montaa tuntia ja odotella kynsilakkakerrosten kuivamista tai huomata, että juuri lakattuihin kynsiin on jo tullut kurttuja.
Aiemmin näitä suosimiani glitterlakkoja oli hankala löytää, mut nyt niitä löytyy jo useimmilta merkeiltä. Omia lemppareita on Gina Tricotin sekä H&M:n lakat, niissä hinta-laatusuhde on kohdallaan.
| L'oréal kynsilakanpoistaja |
L'oréalin kynsilakanpoistoaine toimii siis niin, että upotetaan sormi purkkiin yksitellen, pyöritellään hetki ja tadaa, lakat jää purkkiin. Ei enää sotkemista vanulappujen kanssa! Riittoisuudesta en osaa vielä sanoa, kun olen vasta pari kertaa testannut, mutta muuten aivan loistava tuote!
Vielä, kun jostain löytyisi tätä kaviaarilakkaa... ;)
![]() |
| Google kuvahaku |
Tälläistä tällä kertaa ja pitkästä aikaa. Aika uskomatonta, että minä, oikea jouluihminen, en ole saanut aikaiseksi julkaista vielä mitään jouluaiheista ja joulukuu on jo yli puolessa välissä. Ehkä se on tuo ulkona vallitseva vesisade, joka yrittää masentaa jouluinnostuksen kokonaan. Peukut pystyyn, että Keski-Suomessa saadaan nauttia valkeasta joulusta, kunhan sinne asti päästään... :)

Ihanaa tuo sun "nude"lakka! Mistä oot löytäny?
VastaaPoistaMulla kaikki taittaa harmaaseen;/
On kyllä ihania kaikki.. Voisit joskus lakata munkin omat:)!
Mä oon nähny anttilassakin kaviaarilakkaa joskus ja Tuurissa!
Voidaan pitää lakkausiltamat joskus ;) Ja toi nude on joku opin lakka, ainoo minkä oon raaskinu siltä ostaa. Mut on kyl hyvä, yks kerros riittää :)
Poista