![]() |
| Sitruuna-marenkipiiras |
Tämä puolestaan on erittäin helppo ja nopea resepti sekä tortun kirpsakkuus piristää mukavasti pimeää syysiltaa. Ohjeen olen muistaakseni joskus aikoinaan bongannut jonkun Valio -tuotteen kyljestä.
Sitruunatorttu
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk (3,3dl) ruokakermaa
1 ½ dl sokeria
3 munaa
1 sitruunan mehu
2 tl sitruunankuorta
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada vuokaan. Lisää halutessasi hyvin pestyn sitruunan kuori joukkoon. (Itse olen usein jättänyt tämän pois ja sitruunainen tulee siitä huolimatta.)
Paista 200 asteessa noin 40 min.
Sitruunatortun voi tarjoilla jäähdytettynä esim. hedelmien kanssa, mutta maistuu aivan tuollaisenaankin, jos pitää kirpsakasta ;)
Itse paistoin torttua irtopohjavuoassa noin 30 min. ja sekin oli liian pitkä paistoaika, reunat tummui hieman liikaa sekä, jos on pieniä sitruunoita, kannattaa laittaa kahden sitruunan mehut.
Tänään töistä lähtiessä työkaveri ihmetteli, kuinka voin olla niin aurikoinen työviikon päätteeksi? En tiedä, kai se on vain tämä tuleva viikonloppu, mikä saa hymyilemään! Nyt sohvalle karkkikipon kanssa nauttimaan Vain Elämää -ohjelmasta. Huomenna puolestaan kaason tehtävät kutsuu ja suuntamme vaihteeksi Vaasaan. Saankohan tämän vuoden aikana yliannostuksen häähössötyksestä vai hääkuumeen? ;)
Aurinkoista viikonloppua muillekin! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti