tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kaason hankintoja

Polttareiden järjestelyistä ja siitä aiheutuneesta sressistä selvittyäni, tajusin, että tuleviin häihin on enää vajaa kaksi kuukautta. En voi kuin ihmetellä mihin tämä aika on kadonnut, jota on tuntunut tähän asti olevan vaikka kuinka paljon. No joka tapauksessa tällä kaasolla ei vielä ollut valmiina häitä varten kuin kengät ja nekin arveluttaa. Mikään korkokenkien käyttäjä en ole koskaan ollut, joten päivää varten on löydettävä vielä toiset matalammat kengät, esimerkiksi jotkut sievät ballerinat. 

No nyt on kuitenkin pistetty töpinäksi ja tärkeimmästä eli mekon tilauksesta aloitettu. Muutamia keskustelupalstoja luettuani, uskaltauduin viimein tilaamaan mekkoni JJ'S Houselta. Suurin osa muiden kokemuksista nimittäin oli hyviä, mutta heti tilauksen jälkeen alkoi kaduttamaan. Mitäs jos sieltä ei tule mekkoa ollenkaan tai se on aivan käyttökelvoton?! No tilaus on tehty ja nyt odotellaan jännityksellä pitääkö alkaa vielä uutta mekkoa etsimään. Tulee pian kallis mekko ja muokkaamaan sitä ainakin varmasti joutuu, sillä varuulta otin mekon vähän reiluilla mitoilla. Ainakin sitä on helpompi pienennyttää kuin suurennuttaa. Morsian varmaan arvaakin minkä mekon olen tuolta tilannut, mutta muille uteliaille en paljasta vielä mitään... ;)

Mekon tilauksesta innostuneena etsin myös koruja kuumeisesti ja viimein löysinkin mielestäni nätit korut ja varsin edullisesti, korvakorut ja rannekoru yhteensä 24€. Yllättäen nekin siis tilattu, täältä olisi voinut tilata muutakin. Kyllä nettishoppailu onkin vaan kätevää!





Laukku, joka jäi haaveeksi
Eniten ongelmia meinasi tuottaa mieluisan laukun löytyminen. Toisella kaasolla nimittäin oli niin ihana Ted Bakerin iltalaukku, että ihastuin siihen heti. Kauan surffailtuani jos jonkilaisissa nettikaupoissa, löysin hieman samantyylisen laukun, johon menin ihastumaan ja jonka olisin voinut laittaa tilaukseen samantien. Vastoinkäymisiltä ei tietenkään vältytty, sillä laukku taisi olla viime vuoden mallistosta ja tästä syystä loppuunmyyty joka paikassa.

Tuo rusettilaukku oli nyt kuitenkin jonkinlainen päähänpinttymä, joten jouduin tyytymään vähän pienempään malliin, jonka lopulta löysin Kekäleen verkkokaupasta. 








Mekkoon sopivan hartiahuivin, jota olisi tarkoitus käyttää kirkossa, löysin Huuto.netistä. Valitettavasti valkoiset huivit olivat jo menneet, joten etsintä jatkuu.

Lisäksi piti alkaa miettimään tuon avecin pukeutumista. Miesten juhlapukeutuminen on onneksi paljon helpompaa kuin meidän naisten, joten oikeastaan solmio oli ainoa, joka aiheutti päänvaivaa. Halusin nimittäin sellaisin, joka sointuisi omaan mekkooni (mekon värihän on ollut mielessä jo kauan ennen sen tilausta). Ja sellaista solmiota olikin katseltukin jo muutamista kaupoista pitkin kevättä, mutta juuri oikean väristä ei vastaan ole tullut. Onneksi kuitenkin netti pelasti jälleen kerran ja solmio olisi tarkoitus tilata täältä.

 
Hankintojen suhteen ollaan siis jo ihan hyvällä mallilla, kunhan vaan saadaan mekko kotiin. Tilauksesta on kulunut vajaa viikko ja nyt jo tuli sähköpostiin tullauspäätös, eiköhän se siis matkalla jo ole ja itselle tuli vähän vakuuttuneempi olo.

Tuon kuvan tyylisistä huiveista otetaan mielellään vinkkauksia vastaan! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti